Autuas vai ahne – mitä ajattelet rahasta ja vaurastumisesta?

 

Teksti: Markus Korri

 

Onko kristityllä oikeus vaurastua? Mitä asioita kristityn tulisi ottaa huomioon suhteessaan rahaan? Näihin kysymyksiin ei ole annettavissa Raamatun ja kristillisen tradition valossa yksiselitteisiä vastauksia. Silti Jeesus puhuu evankeliumeissa tavattoman paljon rahasta.

Alkutilassa Jumala antoi ihmiselle kaikki maailman rikkaudet

On huomionarvoista, että Raamatun alussa, maailman luomisen yhteydessä, Jumala antoi koko luomakunnan ihmisen hallintaan. Ihmisen tehtävänä oli nimetä kaikki eläimet ja viljellä ja varjella koko luomakuntaa. Samaan yhteyteen sisältyi lupaus: ”Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista.” (1. Moos. 2:16) Tätä ennen kuvaillaan kaikkea sitä ihanuutta, rikkauksia ja hedelmällisyyttä, mitä Jumalan luoma maailma piti sisällään. Ihminen sai vapaasti nauttia Jumalan luomistyön hedelmistä. Jumalan yhteydessä hänen lahjoistaan nauttiminen tuotti Jumalalle kunnian.

Ihmistä oli kielletty syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta. Siitä ottaessaan ihminen ei ottaisi Jumalalta hänen tarjoamiaan lahjoja vastaan, vaan anastaisi Jumalalta jotakin himoiten itselleen. Lankeemuksessa murtui Jumalan tarjoamien lahjojen lahjaluonne. Lahja on aina yhteydessä sen antajaan. Himosta käsin haalittu omaisuus erottaa meidät siitä, jolle omaisuus on ensin kuulunut. Näin meistä tuli lankeemuksessa irrallisia Jumalasta. Luojan sijaan palvontamme kohteeksi tuli luotuisuus.

Ahneus tekee ihmisen arvottomaksi

Kun Jeesus esitti vertauksia kuvatessaan taivasten valtakuntaa, keskeisimmät vertauskuvat liittyivät rahaan, rikkauksiin ja toisten palvelemiseen. Nämä, rikkauksien haaliminen ja toisten palveleminen, liittyivät myös Jeesuksen autuaaksijulistuksissa saumattomasti yhteen. Jeesuksen autuaaksijulistuksia Matteuksen evankeliumin luvussa viisi onkin nimitetty lääkkeeksi seitsemää niin sanottua pääsyntiä vastaan, joita ovat ylpeys, ahneus, himo, kateus, ylensyönti, viha ja laiskuus.

Jeesuksen viides autuaaksijulistus kuuluu: ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.” (Matt. 5:7) Teologi ja filosofi Peter Kreeft esittää tämän autuaaksijulistuksen olevan vastauksena ahneuden syntiin. Hän toteaa, että halu ei vielä itsessään ole ahneutta. Ihmiselle nimittäin on luonnollista haluta ulkoisia asioita ajatellen, että näiden asioiden tavoittaminen palvelisi välineellisessä mielessä jotakin hyvää. Näin siis raha, asema tai valtakaan eivät itsessään ole vielä ahneutta. Kun sitten asioiden haalimisesta tulee päämäärä, ne tulevat meille epäjumaliksi.

Jos uskomme hyvään ja kaikkivaltiaaseen Luojaan, on järkevää ajatella, että myös ihmisen lankeemuksen jälkeen luodut asiat ovat itsessään hyviä – kaikkivoipa Jumalahan on ne sellaisiksi luonut. Siksi kristillisessä teologiassa onkin perinteisesti ajateltu, että on kahdenlaisia olevaisia: Hyvä itse, eli Jumala joka on luoja, ja sitten tästä hyvästä luojasta lähtöisin olevat hyviksi luodut asiat. Tästä seuraa meille kysymys: palvommeko me Luojaa vai luotua?

On tärkeää huomata, että Luoja ei voi luoda tai omistaa mitään, mikä on enemmän tai arvokkaampi kuin hän itse – tämähän olisi ilmeinen ristiriita Jumalan olemusta vastaan. Samalla tavalla ihminenkään ei voi haalia itselleen sellaista omaisuutta, joka on häntä itseään arvokkaampi. Niinpä ihminen ajautuu itsensä kanssa ristiriitaan, jos hän alkaa arvostaa enemmän sellaisia asioita, jotka ovat vähempiarvoisia kuin ihminen itse tai hänen Luojansa on. Ihmisen oma arvo määrittyy silloin häntä itseään vähempiarvoisten asioiden kautta.

Laupeus lääkkeenä omaisuuden haalimista vastaan

Kun tarkastelemme vielä ahneutta, siinä on kaksi osaa: ahneus saada sitä mitä meille ei ole, ja ahneus pitää se mitä meillä on. Tästä pääsemme autuaaksijulistukseen. Ahneuden kaksi vastakohtaa ovatkin tyytyväisyys tai vapaaehtoinen tyytyminen köyhyyteen, ja anteliaisuus eli armon antaminen toisille – toisin sanoen laupeus. Näin tyytyväisyys siihen, mitä meillä kulloinkin on, ja antaminen ottamisen sijaan, ovat Jeesuksen julistuksen keskiössä.

On syytä tiedostaa, että tältä maailmalta emme saa tukea Jeesuksen peräänkuuluttamalle toimintajärjestykselle. Maailmassa antaminen on aina investointia siihen, mitä voin antamisen kautta itse saada. Jos hahmotan antamisen ikään kuin investoinniksi, jolla on välineellinen arvo minulle, se siirtyy salakavalasti ahneuden palvelukseen. Antamisesta tuleekin väline kohti omaa suurempaa kukoistustani.

Jeesuksen julistuksessa saaminen on antamisen väline, ei päinvastoin. Saan, jotta voin antaa. Tämä ajatus saa maailman silmissä tyhmän osan. Todellinen laupeus ei olekaan laskelmointia.

Tarkastelemme vielä hieman ahneuden ja armahtavaisuuden välistä suhdetta. Ahneus on vähemmän kuin oikeudenmukaisuus. Armahtavaisuus taas on sitä enemmän. Oikeudenmukaisuus nimittäin ilmoittaa meille totuuden siitä, miten asiat ovat. Oikeudenmukaisuuden sanoessa, että väärintekijää tulee rankaista, anteeksiantamuksen vastaus ei ole asian mitätöinti. Asialla on toki merkitystä – kyllä se mitään. Todellisuudessa anteeksiantamus maksaa itse hinnan, joka olisi kuulunut toiselle.

Ajattele ihmistä, joka on sinulle velkaa. Antaessasi hänelle velan anteeksi et ainoastaan tarjoudu unohtamaan hänen velkaansa, vaan joudutkin maksamaan omille velkojillesi siitä, mitä toinen jätti sinulle maksamatta. Anteeksi antaessasi maksatkin velkaan nähden kaksinkertaisen hinnan – velan ja sen perimättä jättämisestä koituvat kustannukset.

Tästä syystä myös Jeesuksen kuolema meidän puolestamme on niin valtava asia. Tähän oman ristimme kantamiseen muiden puolesta Jeesus haluaa osallistaa jokaisen hänen seuraajansa – olemme saaneet, jotta voimme antaa muille.

 

Opetus on julkaistu aiemmin Elämä-lehdessä
Viitattua kirjallisuutta:
Peter Kreeft: Paluu hyveeseen. KATT 2005.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: